sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Mozzarellaleivät

Tänään tehtiin iltapalaksi Mozzarella leipiä.

Mozzarellaleivät:

1 pkt esipaistettuja sämpylöitä
tomaattia
mozzarellajuustoa
pizzamaustetta tai oreganoa
oliiviöljyä

Mozzarellaa ja tomaattia vuorotellen.
Pizzamaustetta tai oreganoa päälle.
Viimeisenä päälle oliiviöljyä.

Kiertoilmauunissa 175 astetta 8 minuuttia.



sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Riisiä ja broilerikastiketta

Ruokana tänään söimme riisiä ja broilerikastiketta.

Ensimmäistä kertaa kokeilimme tehdä riisiä Uncle Bens:n valmispusseista. Pussi kiehuvaan keteen, kiuhautus 10 min ja riisi on valmis. Yhdestä pussista tulee kahden hengen annos.

Broilerikastike:
300g hunajamarinoitua broilerisuikaleita
2dl ruokakermaa (7%)
puolikas mustapekka 
currya sopivasti 

Paista broilerisuikaleet, lisää ruokakerma, mustapekka paloina ja currya maun mukaan. 

Yksinkertainen, helppo ja nopea ruoka :)



Vaaleat mokkapalat

Päätimme tässä ykskaks perustaa ruokablogin, johon tullaan laittamaan reseptejä ja kuvia aikaansaannoksistamme :) 

Äitini oli bongannut lehdestä ohjeen vaaleista mokkapaloista ja haastoi mieheni niitä tekemään. Äiti vaan ilmoitti, että tulee sitten maistamaan kun mokkapalat on valmiita :)

Ohje bongattu Maku-lehdestä (1/2013).

Vaaleat mokkapalat

Pohja:
200g voita
3 kpl kananmunaa
2,75 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl maitoa

Kuorrutus:
100g voita
0,5 dl vahvaa & kuumaa kahvia
6 dl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta

Pinnalle: 
kookoshiutaleita ja/tai koristerakeita

Pohja: Sulata voi ja anna jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet. Siivilöi ne muna-sokerivaahtoon. Sekoita taikinaan voisula ja lopuksi maito. Levitä taikina pellille. Paista 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia (kiertoilmauunissa paistoimme 150-asteisessa uunissa n. 19 minuuttia) . Anna jäähtyä.


Kuorrute: Sulata voi. Sekoita joukkoon kahvi, tomusokeri ja kaakao-jauhe. Levitä kuorrutus torttulevylle. Huiski vaalean mokkapalalevyn pinnalle heti kookoshiutaleita ja/tai koristerakeita. Paloittele mokkapalalevy vasta, kun kuorrutus on kovettunut.